maanantai 12. helmikuuta 2018

Asuntomessut vaihtoehtoesitys


Naantali ei hae vuoden 2022 Asuntomessuja, hakemus messujen järjestämiseksi tehdään aikaisintaan vuonna 2020 tavoitteena esim. vuoden 2025 Asuntomessut, mikäli perusteet hakemiselle ovat tuolloin olemassa.

Ennen messujen hakemista tulee päättää päiväkoti- ja kouluverkkosuunnitelman sisältö ja tehdä sen perusteella päätökset mm. mahdollisesta uudesta Luonnonmaalle rakennettavasta päiväkodista ja koulusta sekä keskustan ja Kalevaniemen koulu-, päiväkoti ja vapaa-ajan ratkaisuista.

Ennen Asuntomessujen hakemista tulee myös kaavoittaa kaupungin omistamille maille Rymättyläntien varteen Särkänsalmentien risteysalueen tuntumaan asuinalue vähintään 600 asukkaalle.  Kaavoituksen jälkeen tulee aloittaa ko. alueen tonttien tehokas markkinointi ja rakentaa alueen kunnallistekniikka viimeistään vuonna 2020. Samassa yhteydessä tulee myös arvioida kaupungin omistaman Villan tilan hyödyntäminen matkailua ja kaupunkilaisten virkistystä palvelevana alueena mm. ulkoilureittejä lisäämällä ja parantamalla. 

Perustelut 

Yhdyskuntarakenne

Edellä mainittu Rymättyläntien varressa Särkänsalmentien risteysalueen tuntumassa oleva asuinalue tukeutuu ja liittyy olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen sekä rakentuu lähelle kaavailtua Luonnonmaan uutta päiväkotia ja koulua. Myös joukkoliikenteen ulottaminen alueelle on perusteltua. Alue suosisi kohtuuhintaisia omakotitontteja palveluiden ääreltä etsiviä lapsiperheitä, joiden kysyntään meidän tulee pystyä koko ajan vastaamaan seudullinen kilpailu ja Turun alueen tämänhetkinen vetovoima huomioon ottaen. 

Kaupungin talouden kantokyky

Messuista aiheutuu nykyarvioin noin 9 miljoonan rahoitus ja velkatarve koko 2020 –luvulle.

Naantalin kokonaisvelka tulee nykytiedoin kasvamaan yli 40 miljoonaan euroon 2020 –luvun puoliväliin mennessä, jos asuntomessut, päiväkoti ja koulu, em. uusi asuinalue toteutetaan ja ne lasketaan yhteen vuosille 2019 – 21 vahvistetun taloussuunnitelman mukaisten sekä jo olemassa olevan velan kanssa.

Naantalin verotulot puolestaan vähenevät noin 7 prosenttiin nykyisestä 19 prosentista eli putoavat runsaaseen kolmannekseen nykyisestä, jolloin velkojen hoitoon jäävä osuus myös olennaisesti alenee.

Talouden riskinä on myös lähivuosille ennustettu koronnousu, joka kohdistuu koko em. lainamäärään sekä Sote -palveluiden kiinteistöjen kohtalo kolmen vuoden siirtymäajan jälkeen.

Em. syistä katsomme, että kaikkia em. hankkeita ei voi käynnistää yhtä aikaa, vaan ne tulee jaksottaa siten, että velanotto jakautuu useammalle vuodelle ja että Asuntomessuja aikanaan hakiessamme pystymme paremmin arvioimaan varsinkin kouluverkkoselvityksen vaikutukset kaupungin talouteen ensi vuosikymmenellä sekä selvittää mahdollisuus laajentaa hankkeen rahoituspohjaa seudullisesti.


Ehdotuksen liitteeksi merkitään oheinen ”Asuntomessut ja Naantalin talous” liite sekä
”Asuntomessut vaihtoehto tarkastelua” -esitys.

 



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti