lauantai 17. marraskuuta 2012

Kokoomuksen valtuustoryhmä 2013-2016 järjestäytyi

Uuden valtuuston 2013-2016  Kokoomuksen valtuustoryhmä järjestäytyi 12.11.2012 ja valitsi puheenjohtajaksi Jan Lindströmin ja varapuheenjohtajaksi Matti Rantasen.
Neuvottelijoiksi valittiin Lindströmin lisäksi Markku Tuuna, Hanna Gustafsson, Anne Linja sekä kunnallisjärjestön puheenjohtaja Ville Vuorio.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Naantalin veroprosentti

Yleinen taloudellinen tilanne Euroopassa ja maailmassa on edelleen epävakaa. Syksyllä 2008 alkanut pankkikriisi ja siitä jatkunut epävarmuus heijastuvat myös Suomeen ja Naantaliin. Firmoilla menee huonosti ja se tarkoittaa vähennyksiä henkilöstössä , siis työttömyyden kasvua ja tulosten romahtamista.
Yksistään Nokiasta saatavat yhteisöverotuotot ovat laskeneet koko maan yhteisöverotuoton puoleen huippuvuosista, muista yrityksistä ei valitettavasti ole vielä tätä aukkoa paikkaamaan. Eikä väliaikainen yhteisövero -osuuden kasvattaminen kunnille paikkaa vajetta pitkällä aikavälillä.
Huoltosuhde Suomessa heikkenee kiihtyvää vauhtia. Vanhusten määrän suhteellinen osuus kasvaa meillä Naantalissakin huimaa vauhtia. Kymmenessä vuodessa työikäisen väestön osuus ei ole kasvanut ja iäkkäämmän väestön eli yli 65 –vuotiaiden määrä on lähes tuplaantunut ja kahdessakymmenessä vuodessa kolminkertaistunut. Yli 75 –vuotiaiden määrä kasvaa enemmän kuin 50 hengellä vuosittain ja on vaatinut paljon lisää työntekijöitä kotipalvelu, avo- ja laitoshoitoon.
Meitä työssä käyviä veronmaksajia on joka vuosi suhteellisesti siis aina vaan vähemmän.
Tämä myös näkyy tuloveroennusteessa, jota on nyt jouduttu kuluvan vuoden osalta pienentämään kahdesti, yhteensä 2,2 Me eli melkein tulevan korotuksen verran.
Tuosta summasta 1, 7 Me muodostuu ansiotulojen ja 0,5 Me yhteisöverotulojen alentuneesta ennusteesta.
Aiempina vuosina totuimme siihen , että yllätykset olivat yleensä toiseen suuntaan.
Samaan aikaan kiinteän omaisuuden myyntitulot ja kaavoitustuotot ovat jääneet budjetoidusta miljoonalla ja sataman tulot vähentyneet lähes miljoonalla – tilanne on erittäin huolestuttava! Kokonaistulot ovat jäämässä 5 Me alle budjetoidun!
Edessä on siis välttämätön tuloveron korotus – valitettavasti.
Ja vielä valitettavampaa on se, että korotus on jo käytännössä syöty
ja käytetty nykyiseen laajaan ja tasokkaaseen palvelutuotantoon !

Veronkorotus ei kuitenkaan ole yksin korjaava tekijä.
Maksuja ja taksoja on korotettava indeksien ja yleisen kustannuskehityksen mukaisesti. Omavastuuosuutta tulee nostaa mahdollisuuksien mukaan.
Kulujen karsintaa tulee jatkaa, tiukka kulukuuri tulee jatkumaan vs. KJ Sipposen johdolla.
Palvelustrategian työstäminen jatkuu KH pj johdolla ja toivottavasti tuottaa jatkossa merkittävät vuosittaiset säästöt palvelujen tuotannossa. Tehokkuutta ja tuottavuutta tarvitaan huomattavasti lisää. Veroeurolle tarvitaan enemmän vastinetta. Samassa yhteydessä määritetään kaupungin tuleva tavoiteorganisaatio.
Toki pitää aina muistaa, että työt ja kiireet harvemmin jakaantuvat tasan. Meillä on varmasti paljon henkilöstöä, jotka työskentelevät äärirajoilla ja heitä tulee tukea tehtävissään ja helpottaa painetta tarkkaan harkituilla resurssilisäyksillä.
Vastaavasti esim. lapsimäärän vähentyessä tulee siltä puolelta vapauttaa resursseja muuhun käyttöön.
Palvelustrategian avulla meillä on mahdollisuus paneutua myös tähän tarkemman tarkastelun jälkeen.
Ulkoistuksilla voidaan lisätä panos – tuotos suhdetta joissakin tehtävissä ja mahdollistaa resurssien oikea mitoitus palvelutuotannossamme.
Saaristo – Naantalin yhdistymisestä odotetut synergiahyödyt ovat edelleen melko pienet ja näkymättömät, parhaat käytännöt hakevat edelleen itseään. Lisäliitoskeskusteluihin on turha hukata vähäisiä voimavaroja, ne menevät meidän osaltamme hukkaan.

Naantalin väestö on saatava hallittuun kasvuun, jotta saamme tänne lisää maksukykyisiä kuntalaisia käyttämään hyviä palvelujamme.
Kaavoitus on saatava nopeammaksi ja tehokkaammaksi. Saaristo- Naantalissa löytyy monia käyttämättömiä ja houkuttelevia mahdollisuuksia uusien asukkaiden ja yritysten tänne houkuttelemiseksi.


Talouselämä –lehti listasi syyskuun lopussa 40 suomalaista kriisikuntaa ja saman verran vaikeuksisa olevia. Kriisikunnan olemukseen kuuluu vuosikatteen miinusmerkki, isot velat, alijäämäinen tase, kireä verotus, pieni omavaraisuus, huono velanmaksukyky ja hakeutuminen lähiaikoina kuntaliitokseen. – Naantali ei onneksi kuulu kriisikuntiin, mutta tarkailtavien joukkoon kuulumme!

Taloudessa on onneksi nähtävissä pieniä positiivisia merkkejä. STX on saanut uusia laivatilauksia ja niiden merkitys Turun seudulle on merkittävä niin työllisyys kuin veromielessäkin. Muuallakin teknologiateollisuudessa on saman suuntaisia merkkejä. Uskon , että jo vuoden päästä olemme huomattavasti paremmassa tilanteessa. Yleisesti uskotaan , että vuonna 2014 talous jo kasvaa parilla prosentilla.
Meidän on nyt keskittyttävä niihin toimenpiteisiin, joita tarvitaan  kaupungin tulojen lisäämiseen,  toimintamenojen kasvun hillitsemiseen sekä  velkaantumisen vähentämiseen peruspalveluja vaarantamatta.

(Ryhmäpuheenvuoroni valtuustossa 12.11.2012)

maanantai 5. marraskuuta 2012

Naantalilla edessä tuloveronkorotus

Velkaantuminen on saatava loppumaan ja palvelut on turvattava.
Edessä on veronkorotus - valitettavasti.
Kaupunginjohtajan ehdotus tänään kokoontualle kaupunginhallitukselle on 0,75% korotus tuloveroon, mutta kiinteistöverot pidetään ennallaan.
Korotuksen tarkoituksena on saada velkaantuminen käännettyä tulevina vuosina laskuun ja velan vähentäminen tulevalla valtuustokaudella n. 10 miljoonalla eurolla.
Tuloverokorotuksen oheen tarvitaan kuitenkin tiukka menokuri ja tulojen lisäys kiinteistöjen myynnistä sekä kaavoitusmaksuista. Yhteensä niitä on arvioitu saatavan tulevana nelivuotiskautena n. 15 miljoonaa euroa.
Palvelustrategian avulla etsitään toiminnan tehostus- ja tuottavuuden nosto keinoja.