maanantai 11. kesäkuuta 2012

Tilinpäätös 2011 käsittely valtuustossa

Kokoomuksen valtuustoryhmä haluaa kiittää henkilöstöä ja johtoa hyvästä työstä kaupunkilaisten hyväksi vuonna 2011. Suuri kiitos myös Tarkastus lautakunnalle erinomaisesta tarkastuskertomuksesta ja siihen johtaneesta systemaattisesta selvitystyöstä, jonka avulla raportti on laadittu. Paras tähän asti näkemäni raportti!
Työnjako tilintarkastajien ja lautakunnan välilä näyttää toimivan.
Olennaisten tilinpäätöstietojen vertailu talousarvioon ja muihin kuntiin on edelleen erittäin vaikeaa. Talousarviokirjaa ja Tilinpäätöksen muodostamista tulee muuttaa helppolukuisemmaksi, kuten kertomuksessa ehdotetaan. Harva meistä todellisuudessa jaksaa vertailla eri teoksia, jotta saisi selvää siitä, onko asetetut tavoitteet oikeasti saavutettu.

Väestönkasvun hitaus viime vuosina huolestuttaaa meitä monia. Kaavoituksen hitaus ja elinkeinopolitiikan heikkous paistavat läpi ja niihin on jatkossa saatava ryhtiä. Kaavoitukseen tosin vaikuttaa myös moni muu asia kuin pelkät omat päätöksemme. Kaikki maa ei ole meidän omistuksessamme, emmekä pysty sanelemaan päätöksiä eri viranomaisasteille, saatikaan kieltämään valittajia, mutta oman valmistelun nopeuteen ja avoimuuteen sekä päätöksentekoon meillä on mahdollisuus vaikuttaa.
Väestönkasvua on tosin hyvä tarkastella myös pidemmällä aikavälillä, parin vuoden tarkastelu ei uusien kaavojen valitusprosessien takia anna ehkä parasta kuvaa tilanteesta, mutta syytä on kuitenkin paneutua asiaan ja saada tilanne nopeasti korjattua.  Tarvitsemme tervettä väestönkasvua kaupungin elinvoimaisuuden ja huoltosuhteen parantamiseksi.
Investointivauhtimme on ollut kova ja se näkyy velkaantumisena. Vielä suurempi huoli ryhmällämme on käyttötalouden jatkuvasta ylisuuresta kasvusta yli keskiarvojen . Vielä huolestuttavaamme kehitys on , kun sitä verrataan naapurikuntiin, joissa tulos on viime vuosina parantunut budjetoinnista – meillä tilanne on päinvastoin!


Tuloveroprosenttia tulee tarkastella, kun kaikki mahdollinen on tehty tuottavuuden parantamiseksi ja toimintatapojen rationalisoimiseksi. Valmisteilla oleva palvelustrategia antaa siihen työkaluja ja se on saatava valmiiksi mahdollisimman nopeasti ja yhdessä sovittavat toimenpiteet käytäntöön välittömästi. Tähän tehätävään valtuustolla on keskeinen vaikuttamisen mahdollisuus.
Myyntivoittojen jatkuva perässä laahaaminen sekä palvelutuotantoon käyttämättömän omaisuuden myynti kuvastaa valmistelun välinpitämättömyyttä ja ammattitaidottomuutta, johon on saatava korjaus tulevan vuoden aikana.
Maskun kanssa on järjestettävä neuvottelu ja saatava kohtuuttomuus korjattua, kenekään oikeustaju ei voi tukea tapahtunutta menettelyä, jossa Maskun kunta jätti maksamatta meille kuuluvat verotulot.
Seudullinen energiasopimus on tärkeä Naantalin kaupungille ja naantalilaisille talouksille ja yrityksille. Kilpailukykyinen lämpö-, höyry- ja sähköenergia ovat perusedellytys ja luovat pohjan kohtuuhintaiselle asumiselle sekä teollisuuden kilpailukyvylle ja työpaikoille.

Sos.- ja terveyspuolen palveluihin ollaan tyytyväisiä ja erikoissairaanhoidon menokasvu on taittunut, hyvä näin. Hammashuoltoon satsaamalla on saatu jonot lyhenemään. Vanhainkodin laajennus  paransi hoitoketjun toimivuutta ja vähensi painetta terveyskeskuksen vuodeosastossa potilaiden makuuttamiseen.
Tarkastus latakunta painottaa toimenpiteitä lapsiperheiden sosiaalityön ongelmien ratkaisemiseksi. Hyvä trendi ei valitettavasti jatkunut vaan potilasmäärä on taas kasvussa. Vammaispalveluissa lain muutos toi lisäpaineita eivätkä käytännöt ole vielä vakiintuneet. Yhtenäisiä seudullisisa käytäntöjä ja säännösten tulkintoja tarvitaan jatkossa.

Naantalissa on tietoisesti panostettu koulutukseen ja se näkyy kustannuksissa. Varhaiskasvatuksessa lienee samoin, koska kustannukset ovat maan korkeimmat. Ennaltaehkäisevä toiminta toivottavasti tuo säästöjä pitkällä aikavälillä pienempi huostaanottoina ja nuorison ongelmina. Perhepäivähoitoon ryhmä toivoisi lisää paikkoja ja se varmasti parantaisi myös kustannustehokkuutta.
Paljon puhutut parhaat käytännöt on unohdettu ja palveluja tuotetaan entisen Naantalin malliin. Koulukuljetusten kustannusnousu ja liittyneiden alueiden huono kiinteistönhoito ovat tästä valitettavan huonoja esimerkkejä.
Siivous- ja ruokapalvelun kohtuuttoman suuret poissaolot vaativat varhaisempaa puuttumista ongelmiin ja työmoraalin kohotusta. Toisiko ulkoistus näille osa-alueille nopean parannuksen vai löytyykö hallintokunnalta itseltää halua muutokseen?
Sataman yhtiöittäminen parin vuoden sisällä EU direktiivien vaatimuksesta on meille uhka ja mahdollisuus. Satamaan on investoitu 20 Me viimevuosien aikana ja se antaa mahdollisuuden lisäliikenteen ja -tulojen hankintaan.
Energiyhtiön päätökset tehtiin muutama vuosi sitten ja sille asetetut tavoitteet on nyt ensi kertaa saavutettu. Annetaan sen henkilöstölle nyt työrauha tehokkaaseen tuloksentekoon ja uusien mahdollisuuksien hyödyntämiseen.
Tarvitsemme jatkossa entistä selkeämmät tavoitteet , mittarit ja vertailutiedot muista kaupungeista, jotta pystymme parantamaan prosessin selkeyttä ja tulosten arviointia.
Tarvitsemme parenpaa ja nopeampaa, tilannemuutoksiin reakoivaa johtajuutta. Ja tarvitsemme pitävämmät raamit TA valmisteluun, jotta prosessi saadaan oikeen malliin ja kustannustennousu kuriin.

(Ryhmäpuheenvuoroni kesäkuussa 2012)